Ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Roaming day 3.

Maanantai oli peruskoulupäivä, ei mitään uutta maan päällä. Viikon ensimmäinen koulurupeama onkin meidän ehkä suolasin nieltävä, koulua on 8 tuntia, joista 1 on lounastunti. Torstai kilpailee tosissaan kyllä veemäisimmän koulupäivän tittelistä myös 8:lla tunnillaan, joista 3 on putkeen safkis ja hyppäriä.
Täällä ei tunneta välituntia. Luennot kestävät yleensä 45minuutia josta 5min menee siihen että luento alkaa ja 10min on varattu siirtymistä varten toiselle luennolle.
Oppilaita valuu yleensä vielä 10-15min luennon alkamisesta ja heille tulee ajoittain sanomista.
Luentojen alkaminen saattaa venyä joskus sen takia, että aasialaiset ovat perin metakasta pitävää väkeä.
Älämölöä raikaa yleensä läpi luennonkin.
Suomalaiselle tämä on perin outoa. No mutta se koulusta.

Tiistai olikin jälleen roaming day. Olimme sopineet Marina Barragella tapaamamme Winstonin kanssa, että menisimme syömään illalla Rafflesin alueelle. Aamupäivällä mulla oli uusintatapaaminen ICA-rakennuksella (immigrations checkpoint authority..) Student Pass:n merkeissä.
Tällä kertaa kaikki oli messissä.
Olin asiallisesti pikkaisen ajoissa paikalla. Dokkarit tiskiin ja byrokratian pureskeltavaksi.
Sain armotta noottia siitä, ettei nimeni ollut kirjoitettu passin mukaisessa järjestyksessä, mutta täti totesi lopuksi että "noh ensikerralla tiedät sitten".
Yllättävää oli kanssa se, että kovaan hintaan Suomesta hankkimani passikuva ei kelvannut rouvalle. Ei kuulemma ollut otettu valkoista taustaa vasten. Notta palautetta siitä myyrmäen tunninkuvaan...pask´´n myivät. No mutta ei siinä ketään, täti sanoi että ota täällä uusi kuva, koppi on tuolla, tuu sitten tähän uudelleen. Tein työtä käsketty. Ei siinä aikaakaan kun kuvat olivat kourassa ja 4kpl passikuvalle tuli hintaa järjettömät 5 taalaa... Sormen jäljet järjestelmään ja eikun oottamaan että kortti valmistuu.
Tunnin odottelun käytin Levanderissa haahuilemiseen. Make oli tällä aikaa uimassa koululla joten yksinäni palloilin lähistöllä ja tapoin aikaa.
Olin ajoissa noutamassa korttiani, mutta byrokratia tahtoi minun odottavan odotustilan uumenissa vielä reilun puolituntia lisää. Saatuani korttini oli aika suunnata takaisin Pasir Risiin vaihtamaan parempaa (lue kuiva paita) päälle.

Kiidimme Rafflesin mitä pikimmin, sillä aikataulu oli kireä. Ehdimme kuitenkin kohtuu ajassa paikalle ja Winston bongasi meidät massasta. Tuskin mikään vaikea temppu...
Winston on opettaja joka on saapunut juuri Kiinasta opettamasta. Tällä hetkellä mies pitää vapaata duunista oman duuniurakkansa jatkeeksi ja vaimonsa terveyden takia. Vaimo on kuulemma parempaan päin, voimia sinne. Mies vei meidät syömään Lau Pa Sat Festival Marketille. Paikka on legendaarinen vanhaa Singapore meininkiä oleva avoin rakennus joka oli ennen tuore marketti "wet market". Nykyisin food courtina toimiva market on ollut paikalla yli 50 vuotta.
Sapuskaa oli joka lähtöön. Aluksi söimme grillattua Malesialaistyylistä nautaa ja kanaa. Marinadi ja pähkinäinen dippi olivat todella makeita... tuomio? hyvääääää....Winston kävi noutamassa vielä kevätkäärylettä muistuttavan ison pasteijan. Pasteija oli erittäinkin saman tyylinen kuin kevätkääryle, mutta voimakkaammin maustetumpi ja isompi. hyvääääää....
Jatkoimme sisälle ja söimme kiinalaista leipää. Leipä muistutti harvinaisen paljon kotimaista munkkia, mutta ei ollut niin makea. Samankaltaisuus johtui varmaankin siitä faktasta, että molemmat olivat vehnäjauhoista ja kypsytetty uppopaistamalla. No hyvää oli tuokin. Toisin en suosittele napostelemaan kovin usein jos haluaa valvoa linjojaan :D
Pääruuaksi nykäsimme kalanuudelin. Sliced fish, ei fish ball... Hintaa oli annoksella 1,5 taalaa enemmän, mutta kun näki annoksen koon ja sen sisältämän kalan määrän hinta alkoi tuntua erittäin perustellulta. Paikka on suosittu niin turistien kuin singaporelaisten keskuudessa. Kun ilta alkoi vanhentua alkoi väkeä saapua aterioimaan runsain määrin.
Aterian jälkeen lähdimme jälkiruoka teelle toiseen paikkaan lähelle Rafflesin MRT asemaa.

Teellä Winston tarjosi paikallistyyliset pasteijat ja hän kertoi paikan olleen jo hänen nuoruudessaan siinä. En kuollaksenikaan muista paikan nimeä, mutta vuosia oli sillä takanaan 83. Älkää tosin alkako kuvittelemaan sielunne syövereissä mitään sympaattista kiinalaista pikkupullapuotia, vaan tosiasiassa laitos oli ihan normi erittäinkin moderni kahvila, joka vain sattuu olemaan vieläkin hengissä.


Teeltä menimme istuskelemaan toviksi ulos Rafflesin aseman viereen ja turisemaan mukavia.
Itseasiassa hiljaisia hetkiä ei miehen seurassa paljoa tullut, aina oli jotain sanottavaa singaporelaisista, itse maasta tai sitten hän kyseli Suomesta ja suomalaisista. Kyseltiin kanssa Winstonilta kaikkea taivaan ja maan väliltä, nottette rupea kuvittelemaan että vain Winston kyseli :)

Istuskelimme tovin ja koska ilta oli nuori päätimme vielä lähteä käpöttelemään kohti merileijonia. Matkalla tuli tietysti napsittua kuvia, mutta eihän tuolla shaissella mitään priimaa saa aikaiseksi.
Matkalla piti päästä vessaan.
Ei mitään tavanomaista vessaa lähetty kokeilemaan vaan Winston meni pokkana sisään Fullertonin ovista. Suomessa meidät olisi nakattu varmasti ensimmäisellä sekunnin tuhannesosalla ulos, mutta ei täällä. Winston arvioi että yö Fullertonissa maksaisi luokkaa 500 taalaa. Mene ja tiedä, mutta äreä mesta oli.

Hotellin ala-aulassa oli pianisti joka rimpsautteli ikivihreitä ja jatsia menemään. Yhden biisin tunnistin siskoni muinoin soittelemaksi klassiseksi tunnariksi. Nimeä en tiedä, mutta ehkä palaan vielä aiheeseen syrrän kanssa jahka kotimaahan käy tieni.

Fullertonista vierailimme vielä yhden museon edustalla, mutta käännyimme tämän jälkeen kohti juna-asemaa.

Palasimme kotio ja viimeistelimme illan paikallisemme terassilla nauttien Tiger oluet.

Päivä oli täysi.

Keskiviikkona oli Sushipäivä. Siyuan kutsui meidät syömään meidän ostarimme sushibaariin syömään japanilaisittain.
Kolmas suomalaisvahvistus Jussi oli myös messissä.
Baarissa oli all you can eat meininki hintaan 25taalaa. En voi muuta todeta kun että olipahan kokemus.
Kaiken näköstä raakaa, rullaa, paistettuu, keitettyy... vaikka mitä. Huh huh.
Wasabi tahnasta irtosi mukava potku. Toisin kuin sinappi tai chili, tämä patee kiduttaa vain hetken ja katoaa sitten mystisesti. Erinomaista.
Ehkä kaksi etovinta lajia mitkä nykäsin naamariin olivat prawn ja pieni mustekala raakana, mutta todettakoon, ettei kokemus ollut mikään traumaattinen. Prawn tosin näytti aluksi melko...hmm.. noh joo, mutta sen maku oli loppupeleissä ihan ok.
Ei ehkä suosikki tyylini ruuista, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen reissu tämä.

Torstaina oli koulua, mutta mitään hurjaa ei tapahtunut.
Ainoastaan mulla oli hauskaa katsoa kun koulun it tukihenkilö asensi a) suomen kielisellä käyttiksellä b) eurooppalaisella näppiksellä , mulle koulun langattoman verkon toimimaan.


Sellaista tähän hätään. Perjantaina olisi luvassa jotain yön yli kestävää, ilmeisesti halloweeniin liittyvää ohjelmaa johon pitäisi osallistua. Siitä raporttia sitten seuraavaksi.

Terveiset kaikille lukijoille sinne Suomeen! Meille saa pistää terveisiä ja kuulumisia tulemaan, on kiva tietää mitä kotomaassakin tapahtuu välistä.
Soon kuitennin ny morjee.